Asuntolaina oman kodin hankinnassa

Moni suomalainen haaveilee omasta kodista ja usein vitsaillaankin, että suomalaisten ihanne kotipaikka olisi järvenrannalla, ilman naapureita ja mahdollisimman lähellä kaupungin keskustaa. Nykypäivänä punainen mökki perunamaalla on vaihtunut etenkin nuorten ensiasuntojen ostajien keskuudessa moderniksi kaupunkiasunnoksi. Asuntolaina on erittäin tyypillinen keino rahoittaa haaveet ihan omasta kodista.

asuntolaina 2Suurimmat lainat nuorilla

Asuntolaina on laina, joka myönnetään pääasiassa asunnon ostoa tai sen remontointia varten. Velan vakuutena käytetään yleensä kyseistä ostettavaa asuntoa, millä on vaikutusta lainasta perittävään korkoon. Vuonna 2014 asuntolainaa oli yhteen 32 prosentilla suomalaisista. Keskimääräinen asuntolaina on 90 000 euroa yhdessä kotitaloudessa. Jos asunnon ostaja ottaa asuntolainaa, lainalla rahoitetaan keskimäärin 71 prosenttia asunnon hinnasta. 90% lainanottajista ottaa asuntolainaa vakituisen asunnon ostamiseen. Remonttiin, sijoitus- tai kakkosasuntoon otettavat lainat ovat harvinaisia.

Keskimääräinen takaisinmaksuaika on uusissa asuntolainoissa 17 vuotta. Lainan takaisinmaksuaika on pidentynyt 20 vuodessa kuudella vuodella. Kuitenkin lainanottajista 82 prosenttia maksaa lainansa takaisin alkuperäisen maksusuunnitelman mukaan taikka sitä vielä nopeammin. Takaisinmaksuajan pidentymiseen on vaikuttanut asuntolainojen lukumäärä ja niiden keskikoko. Asuntojen hinnat ovat nousseet, korkotaso on alhainen ja maksuaikoja on pidennetty. Suurimmat asuntolainat ovat nuorilla kotitalouksilla. Asuntolainan saatavuus ja kotitalouksien velkaantuminen vaikuttavat merkittävästi asuntojen hintoihin, etenkin nuorten kotitalouksien kyky saada lainaa vaikuttaa asuntojen hintoihin.

Asuntolaina kannattaa kilpailuttaa

Asuntolainasta maksetaan lainan myöntäjälle korkoa. Korkotaso kuitenkin tarkistetaan yleensä noin vuoden välein, mutta lainan voi sitoa myös 1 kuukauden, 3 kuukauden tai 6 kuukauden euriboriin, jolloin korkotasoa tarkastellaan useammin. Moni pankki tarjoaa myös prime-korkoon sidottuja asuntolainoja, joka tarkoittaa pankin omaa viitekorkoa, jonka muutokset perustuvat odotettavissa olevaan markkinakorkkojen kehitykseen, inflaatio-odotuksiin ja talouden yleisiin kehitysnäkymiin. Suomessa on asunnon ostajalla on oman perheensä vakituiseen käyttöön osittainen korkovähennysoikeus verotuksessa. Tämä mahdollistaa sen, että ensiasunnon ostaja saa vähennykseen kahden prosenttiyksikön korotuksen. Eri pankkien ja rahoitusyhtiöiden asuntolainojen kokonaiskoroissa ja viitekoroissa on eroavaisuuksia. Vuoden 2015 maaliskuussa pääkaupunkiseudulla tehdyssä asuntolainojen vertailussa kävi imi, että pankkien kokonaiskoroissa voi olla lähes prosenttiyksikön eroavaisuuksia. Valitsemalla ja kilpailuttamalla asuntolainan eri pankkien ja rahoituslaitosten kesken säästi kokonaiskuluissa jopa 2000 euroa. Asuntolainaa voi lyhentää tasaerälainana eli annuiteetilainana, tasalyhennyslainana tai kiinteänä tasaerälainana, mutta joskus myös bullet-lainana eli kertalyhenteisenä.


Posted

in

by

Tags: