yrittäjyys

Suomen yrittäjät auttavat luomaan puitteet

Monesti uuden yrityksen aloittaminen voi olla pelottavakin riski ja alkuun voi olla hankalaa löytää alkupääomaa. Epävarmuus yritysidean toimivuudesta sekä taloudellinen tilanne voivat huolettaa. Yrittäjyys ja yrityksen perustaminen vaativatkin rohkeutta sekä oikeaa asennetta. Pienyrittäjät ja start-upit eivät jää kuitenkaan aivan yksin ideoidensa kanssa, vaan valtakunnallinen, voittoa tavoittelematon järjestö Suomen Yrittäjät Ry on luotu auttamaan etenkin pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa suomessa. Voitkin lukea heidän nettisivuiltaan paljon infoa eri yrittäjyyden osa-alueista, joita tule tvarmasti tarvitsemaan matkan varrella. Kannattaakun lähteä heidän jäsenekseen ja sitä kautta sitten kirjautua heidän nettisivuilleen.

Yrityksiä yhtä monenlaisia kuin yrittäjiä

Nykyään yrittäjyys käytännössä voi tarkoittaa hyvinkin monenlaista tekemistä. Toiminta voi olla enemmän käytännönläheistä ja etenkin pienissä yrityksissä yrittäjä sattaa hoitaa itse kaikki yrityksen toiminnan kannalta keskeiset tehtävät. Näin voi olla esimerkiksi ravintola-alan yrittäjillä, kuten baareissa, lounasravintoloissa, kahviloissa tai a la carte -ravintoloissa. Pienyritys, jossa työ on fyysisempää voi olla esimerkiksi elämysyritys, tapahtumien järjestämiseen erikoistunut yritys tai hyvinvointialan palveluita tarjoava yritys. Näinden niin sanotusti enemmän konkreettisten alojen lisäksi työn muoto on kuitenkin muotoutunut yhä enemmän ja enemmän tietotyöksi. Tällöin työskentely voi tapahtua täysin siisteissä sisätiloissa tai vaihtoehtoisesti jopa etänä mistä vain. Tällaisia yritysideoita voi olla esimerkiksi verkkokauppa kuten Suomalainen, bloggaaminen kuten Casinopelaaja Opas tai vloggaaminen kuten Justimusfilms. Toimiala ja työn luonne voikin erota radikaalisti eri yritysten kesken. Apuja ja neuvoja onkin hyvällä monenlaisia saatavilla ja tässä kohtaa Suomen Yrittäjät Ry auttaa.

yrittäjyys

Millaisia palveluita Suomen Yrittäjät Ry tarjoaa?

Kun liityt Suomen Yrittäjien jäseneksi, sinulla on käytettävissä monenlaiset neuvontapalvelut. Koska lainsäädäntö niin verotuksen, työhtojen ja muiden asioiden suhteen voi yrittäjänä erota radikaalisti työntekijän versiosta, on tämä sivusto paras lähteä selvittämään miten homma toimii. Sinulla onkin sata asiantuntijaa käytettävissä puhelinsoiton päässä, joten tätä apua kannnattaa ehdottomasti hyödyntää kiperän paikan tullen.

Neuvonnan lisäksi tavoiteena on myöskin kokonaisuudessaan yrittäjien edunvalvonta. Tähän liittyy muun muassa lainsäädännön pohtiminen niin, että kynnys ryhtyä ja toimia yrittäjänä Suomessa madaltuisi. Kun on järjestö, joka on lähellä pk-yritysten oikeaa, päivittäistä toimintaa, on mahdollista ymmärtää paremmin mikä olisi hyödyksi ja millaiset lainsäädännölliset tai valtakunnalliset päätökset vaikeuttavat yrittäjän elämää. Politiikassa näkökulma on enemmän kokonaisvaltaisesti yhteiskunnassa ja asioiden näkeminen isona kokonaisuutena, kun taas tämän järjestön tarkoituksena on enemmänkin nähdä, kuinka näitä suuria linjoja on hyvä soveltaa tai miten ne toimivat käytännössä. Monilta köhdin lainsäädäntö ovikin hankaloitta apienyrittjien asiaa kun esimerkiksi työntekijöiden oloihin kiinnitetään ehkä jopa enemmän huomiota eri järjestöjen puolesta. Siksi onkin oleellsita, että joku huolehtii yrittäjien edunvalvonnasta. Muttoinhan työpaikkoja ei syntyisi eikä toimeentuloa. Tämä pienentäisi kokonaisuudessaan bruttokansantuotetta, yhteiskunnan kehittymista sekä palveluiden ja tuotteiden kehittymistä. Ilman yrityksiä ei kenelläkään olisi työpaikkaa eikä yhteiskunta toimisi.

Neuvonnan ja edunvalvonnan lisäksi palveluihin kuuluu muun muassa jäsenetuuksien haaliminen Yrittäjien jäsenille. Nämä ovat muun muassa vakuutuksia, yritystietopalveluita sekä majoitus- ja kokouspalveluetuuksia. Suomen Yrittäjät Ry myöskin valitsee vuosittain vuoden yrittäjän sekä palkitsee muutenkin yrittäjiä muun muassa viirein, yrittäjyysristein sekä patsain. Yrittäjyys onkin monella tapaa palkitsevaa toimintaa.

Mitä yrittäjyys vaatii?

Ajat voivat olla hyvin vaikeita ja töitä tulee varmasti tehdä enemmän kuin jonkun alaisena toimiessa. Tällaiseen itsensä likoon laittamiseen tulee yrittäjyydessä olla valmis, etenkin toiminnan alkuaikoina. Työajat eivät todennäköisesti ole selkeät ja 40 tuntia viikossa, vaan työaikaa loppuu sitten, kun kaikki tarvittavat hommat on saatu tehtyä. Yrittäjyys on kuitenkin parhalimmillan erittäin palkitsevaa ja opettavaista. Voit ainakin olla varma, että saavuttasmasi etuudet ovat sinun omaa ansiotasi ja omasta toiminnastasi riippuvaista. Muiden laaisena työskentelyssä tästä ei voi olla aina niinkään varma.

 


Posted

in

by

Tags: